NUORISOVAIHTOLEIRI 4.-12.8.2018

Alla on suomalaisten ryhmänjohtajien lähes yltiöpositiivisia palautteita leiristä. Leirinjohtajana kuitenkin ilmoitan leirin oikeastikin sujuneen mainiosti. Viihtymisen kannalta onnistuimme, mutta toki ainahan aktiivisten nuorten joukko viihtyy hyvin keskenään! Aikuismaisena kommenttina lisäisin, että Metsäkartano toimi leiripaikkana loistavasti, säät hellivät meitä, ihmiset pysyivät terveinä ja kaikki todellakin toimi hienosti. Leiristä jäi hyvät muistot!! Leiri oli todellakin nimensä veroinen eli Active Lakeland Paradise! Leirin järjestivät LC Nilsiä/Syvärinseutu ja LC Rautavaara. Isäntäperheiden saaminen vasta viime tipassa kuitenkin toi leiriorganisaatiolle turhaa huolta ja vei paljon aikaamme ennen leiriä. Samasta asiasta johtui, että leirikoordinaattori joutui järjestämään osalle leiriläisistä kuljetuksen Kuopiosta Helsinkiin leiriltä käsin. Laskennallisesti Suomesta lähtee vaihtoon paljon enemmän nuoria kuin tänne vastavuoroisesti tulee. Teoriassa isäntäperheistä pitäisi siis olla ylitarjontaa, sillä jokainen lähettävä lions-klubihan myös lupautuu järjestämään isäntäperheen. Isäntäperheiden saaminen on kuulemma valitettavasti maailmanlaajuinen ongelma, joten tämä asia meidän täytyy saada järjestykseen. Itse leirin järjestäminenhän on sen jälkeen mukava aktiviteetti!

Suomalaisnuorten palautteita:
”Mielestäni leirillä oli todella mukavaa ja se oli hyvä kokonaisuus. Leiriläiset tulivat hyvin juttuun keskenään, kuin myös meidän suomalaisten nuorten kanssa. Maaesittelyt olivat mielenkiintoisia, sekä vapaa-ajalla oli mukavaa.”
”Leiri oli aikalailla kaikin puolin hyvä ja ohjelma oli monipuolista ja mukavaa. En keksi mitään huonoa leirissä.”
”Minulla ei sinänsä ole hauskinta muistoa eikä kuvia leiriltä. Hirveen mahtava leiri oli. Tietenkään yövahtina ei kerennyt nuoriin tutustua kunnolla.”
”En osaa valita parasta hetkeä leiristä, se oli kokonaisuudessaan niin hyvä. Leiri oli onnistunut ja työporukka huippu. Uusia kokemuksia ja ystäviä rikkaampana on mukava lähteä matkustelemaan, sillä useasta maasta on nyt ystäviä, joita voi käydä moikkaamassa! Kokonaisuudessaan leiri oli huippu kokemus! Siitä sain itsekin palon lähtöön vastaavalle leirille ulkomaille! :)”
”Hauskinta leirillä taisi olla, kun saimme olla rannalla katselemassa auringoslaskua ja paistamassa nuotiolla vaahtokarkkeja. Suurin osa leiriläisistä ei tykännyt leirin ruoasta. Perunaa käytettiin ruuissa liian paljon ja olisimme kaivanneet vaihtelua.”
”Hauskimpia muistoja ovat varmasti saunomiset ja uiminen. Myös korttien peluu kuului suurilta osin leiriin. Yleinen palaute on, että leiri oli todella onnistunut. Leiriläisillä oli hauskaa ja vaikutti, että kaikki viihtyivät. Metsäkartanolla oli todella hyvät puitteet leirin pitoon.”

Hannele Taattola, leirin johtaja

Lisää tietoa ja kuvia tästä

näpäytä kuvan päällä vasemmalla hiirellä suuremmaksi